Taikasieniforum

Taivas ja helvetti.

Sain ensikasvatukseni valmiiksi, mallia P. Cubensis Argentina. Heräsin aamulla krapulaisena edellisillan juhlinnan vuoksi ja ystäväni kanssa ajattelimme, että testaamme illalla sitten sienien toimivuuden pikku annoksella. Yksi kaveri päätti olla vahdissa jos jotain odottamatonta tapahtuisi. Ilta koitti. Kävimme ostamassa vähän energiajuomaa, mehua ja pitsaa. Punnittiin noin 10g tuoretta sientä molemmille, pitäisi riittää testaamiseen. Sienet vedettiin alas pitsan päällä ja osa mustikkajugurtin seassa. Pari pientä meni ihan tuosta vaan, vaikka sienien maku ei ainakaan tuoreena ollut niinkään makuhermoja hivelevä.

Odottelimme n. 40 min. Mitään ei tapahtunut. Menimme peilin eteen. Pupillit olivat kyllä isot, mutta mitään oloja ei tullut. Odottelimme vielä noin tunnin ja sama ”oloton olo” jatkui. Vahtimme lähti, kun ajatteli, ettei mitään enää tapahdu, ja ajattelimme sienikaverini kanssa, että poltetaan marisätkä puoliksi ennen nukkumaanmenoa, kun kerta mitään ihmeellistä ei niin pikku annos sieniä näyttänyt meille tuovan. Polteltiin budit pois, ja alkoi naurattaa kumman paljon, vaikka sekin annos oli pieni yhden ihmisen osalta. Kikattelimme ja kerroimme paskoja hauskoja juttuja toisillemme. Ajatus kiersi ihmeellisen lujaa ja sulavasti verrattuna irrallisia ajatusketjuja sisältävään hamppuoloon. Jossain vaiheessa se sitten iski.

Taivas. Se oli taivas. Vihdoin ja viimein näin ja koin elämäni ensimmäiset kunnon hallusinaatiot, sukelsin mukaan siihen. Olimme pienehkössä huoneessa kaverini kanssa ja kaverini mieleen juolahti ajatus, että entä jos seinien takana onkin vain pelkkää tyhjyyttä? Jos tämä tila on ainut paikka maailmassa ja tämän ulkopuolella ei ole mitään, siellä on tyhjyys! Vähän aikaa pinnisteltyäni mieleni kanssa pystyin ajattelemaan asian niin, ja pian tuntui tyhmältä ja väärältä ajatella, että seinän toisella puolella olisi muka jotain, sillä huone oli nyt se maailma minkä me loimme, me olimme kuin toisessa ulottuvuudessa. Verhojen raosta tuleva valo heijastui huoneen seinään. Valojuova kupli, valui ja väreili. Siinä oli kuvioita ja sen värit olivat kuin neonvärejä, se hohti ja erottui tavallisesta seinästä erillisenä objektina. Valojuovasta tuli 3D kuvio, joka ei ollut enää valojuova, vaan toisessa maailmassa kelluva seinäslaissi. Pääsin hetkeksi tilaan, jossa olimme vain minä ja neonseinä. Ei mitään muuta. Vain me kaksi tuijottamassa toisiamme tyhjyydessä. Saatoin hallita hetkellisesti valojuovan toimintaa. Kuljeskelin pitkin seiniä ja ihmettelin kaikkea näkemääni ja kokemaani. Eräskin valokuva autosta muuttui silmissäni piirretyksi kuvaksi. Pystyin ajattelemaan, että seinä on lattia jonka päällä makasin nojatessani seinään, enkä vähän ajan päästä osannut nousta lattialta (seinään nojaamasta) enää ylös. Silmät kiinni näin kulmikkaita muoto- ja väripyörteitä sekä abstrakteja ja ennennäkömättömiä, sekä mahdottomia maisemia, en kuitenkaan selvästi, mutta pystyin kuvittelemaan sen kuvan jotenkin elävästi verkkokalvolleni. Koko homma oli kuin hyvää unta. Juttelin ystäväni kanssa ja huomasimme, että tässä mielentilassa löydämme ihan kaikkeen vastauksen, siis ihan kaikken! Siinä mielentilassa elämän tärkeimmät kysymykset olivat tosin eri maata kuin arkielämässä.. Ajattelimme, että saavutimme suuremman tietoisuuden, jota emme saa enää unohda, vaan voimme kiivetä aina ylemmäksi ja ylemmäksi tietoisuuden portaita sienitrippien aikana, kohti nirvanaa. Tämä oli ensiaskel kohti sitä suurempaa tietoisuutta, ja tämä tietoisuus ja tajunnanlaajentuma on pysyvä nyt ja aina. Painoimme sen päähämme. Emme halunneet, että olo loppuu koskaan. Kaikki oli juuri nyt hyvin, ja kaikki oli, sanan aidoimmassa merkityksessään, fantastista.

Helvetti. Näin visuaaleja eripuolilla luomaamme maailmaa (kerrostalokämppää) missä vaelsimme valot sammutettuina, hämärässä. Yksi visuaaleista kuitenkin hieman säikäytti minut. Katsoin ystävääni, ja hänen kasvonsa alkoivat valua, sulaa. Katsoin äkkiä pois ja kerroin asiasta hänelle tuijotellen ulos ikkunasta. Hän pyysi kertomaan mitä oikein pelästyin, ja siitä alkoi huonompi osuus sillä taikamatkalla, painajainen. Kerroin hänelle, että hänen kasvonsa valuivat pelottavan näköisinä ja katsoin selittäessäni ystävääni uudelleen. Näin saman hallusinaation, mutta nyt kivetyin katsomaan näkyä noin kolmeksi sekunniksi, siis kivetyin. En voinut kuin katsoa sen aikaa kuin järkeni kesti. Pelko heitti minut pois tästä maailmasta. Pelko kai tappoi minut, mutta antoi tekohengitystä samontein, jotta voisi vielä kiduttaa minua. HÄVISIN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA! Puff.. Kävinkö rajan toisella puolen? En tiedä, mutta muistini minä ainakin menetin parin sekunnin ajaksi. Olin huutanut kauhusta kurkkusuorana yömyöhään kerrostalokämpässä, ja kun havahduin, makasin olohuoneen lattialla kaverini jalkojen juuressa lattialle kädestäni tipahtanut vesilasi vieressäni. Paniikki ja pelko valtasi meidät molemmat. Sen kokemuksen jälkeen voin sanoa, että ennen en ole pelännyt. Silloin pelkäsin. Pelko tuntui kehossa, koko kehossa. Se täytti jokaisen solun vartalossani. Olin niin täynnä pelkoa, että se tursusi minusta yli. Laukaisin saman olotilan myös ystävälleni huudon ja panikoinnin ansiosta. Saimme siis yhdessä ”pienen” paniikkikohtauksen. Vainoharhat tulivat samalla kehiin. Kaikki vain paheni hetki hetkeltä, olimme vasta helvetin porteilla. Entä jos joku kuuli huudon ja tulee ovelle? Entä jos tämä on kuin onkin ikuinen olotila, sillä olemme takoneet päähämme, että tämähän on ikuista ja pysyvää? Ajatusvyöry päässä oli valtava ja se kidutti henkisesti viillellen syviä hitaita viiltoja tajuntaani. Pelkäsin tulevani hulluksi. Pelkäsin, että tulen aina olemaan tällainen ja tuntemaan tämän olotilan. Pelkäsin oikeasti joutuvani, tai viimeistään itse hakeutuvani hullujenhuoneelle. Oli pakko pitää itseään koossa jotenkin. Valot laitoimme päälle. Onneksi visuaalit hävisivät sen siliän tien. Selittelimme itsellemme, että tämä loppuu, tämä loppuu, vaikka ”tiesimme”, että se ei lopu. Mietimme mitä voisimme tehdä. Miten saisimme tietää onko tämä olotila ikuinen? Nukkumalla! Herätessä sienien ja hampun vaikutus olisi ohi! Ei puhettakaan, että unen päästä olisi saanut kiinni, eikä nyt halunnut sammuttaa valoja. Sydän hakkasi ylikierroksilla. Naapurikämpistä kuului ääniä, joihin ei olisi kiinnittänyt selvinpäin huomiota, mutta nyt ne tulivat jotenkin liian läheltä ja säikäyttivät meidät. Sydän hakkasi enemmän kuin ylikierroksilla, ja ajatukset maalasivat kauhukuvia tulevaisuudestani mieleeni. Vihdoin apua! Muistin, että taikasieniforumilla on BAD TRIP! Apua täällä.-topic, joten lähdin etsimään sieltä neuvoa asiantuntijoilta. Selailin nopealla tahdilla ohjeita. Vaihdoin kappaleen rauhalliseksi, okei, auttoi vähän. Eteeni tuli kommentit: ”Oon ollu 28 vuotta 9kk tällä matkalla. Ei ole toivoa että loppuis vie piitkään aikaan.” ja ”Shit happens!” Luulin noiden ansiosta, että tälle matkalle tosiaan jäätiin ikuisesti, todella pelottava ja vainoharhainen olo tuli takaisin, mutta yritin piilottaa olon itseltäni. Selittelin kaverilleni ja itselleni, että kyllä tämä loppuu, tämä loppuu. Oli pakko hokea sitä kokoajan ja etsiä lohtua jostain siihen loputtoman kaameaan olotilaan. HEI, SIMPSONIT! Niissä ei koskaan tapahdu mitään pahaa ja ne ovat hauskoja. Aloitimme katsomaan yhtä jaksoa, jotta voisimme keskittyä johonkin muuhun kuin järjen menettämisen pelkoon. Teki tiukkaa keskittyä sarjaan, mutta kovalla pinnistelyllä se onnistui. Olin aluksi niin tainnuksissa pelosta, etten edes huomennut, että meillä oli englannin kieliset tekstitykset. Katsoimme jakson ehkä puoliväliin, ja sitten vasta huomasin tekstitysten olevan englanniksi. Yllätyksekseni olin kuitenkin ymmärtänyt kaiken mitä ne siellä ruudun toisella puolen olivat selittäneet vaikka olen vähän heikko englannissa. Oliko tuo jokin lahja toisesta maailmasta, hetkellinen kielipää? Pelkotila alkoi pikkuhiljaa hävitä ja trippi alkoi olla ohi. Hulluuteni hävisi ja pelko hälveni. Pian osasimme jo naureskella simpsonien visikkäille kohtauksille. Katsoimme parisen jaksoa, sillä se helpotti oloa. Vihdoin ja viimein olin kuin olinkin selväjärkinen!! Pelkopöhnä jäi silti päälle, mutta se on vähintäänkin ymmärrettävää. Uskalsin mennä suihkuun lopulta yksin, vaikka pienet vainot olivat vielä päällä. Meni vielä hetki omaan sänkyyn pääsemisen jälkeen, että uni tuli, ja yllä herätessä tripin huono osuus tuli heti ensimmäisenä mieleen, niinkuin vielä aamullakin.

Parisen päivää on mennyt tripiltä palautumiseen. Vähän aikaa taitaa mennä seuraavaan trippiin. Ilmeisesti budi ja fungit ei oikein passaa itselläni yhteen. THC saa psilosybiinissä aikaan melkoisen boosterin. Sienitripin piti olla jo marin polttelun aikana hyvinkin päällä, sillä sienien nauttimisesta oli jo lähes 2 tuntia poltellessa. THC toi sienimaailman esiin vaikka sienimaailman piti olla vielä piilossa, ja se toi sen todella voimakkaana. Ilmeisesti monilla hamppu ja sienet ei oo toiminu yks yhteen mitä olen täällä lukenut. Kyllä sienet täytyy itsellä ainakin pitää erossa hampusta. Toinen vaikuttava tekijä oli set&setting. En odottanut sieniltä kuin värien pientä korostumista ja pieniä muutoksia tuntoaistin kanssa. Nyt huomaa myös miten tärkeä osa huonoa matkaa trippivahti olisi ollut. Jo pelkkä lähellä olo ja puhe olisi rauhoittanut todella paljon. Krapulanpoikanen vaivasi ja kaikki tehtiin niin äkkiä ja sieniä varoittamatta, testimielessä. Ei vittu psykedeelejä testata noin vain varsinkaan muiden aineiden kanssa samaan aikaan nautittuna.

Matka kokonaisuutena opetti minulle jotain hyvin hyvin tärkeää. Parhaiten matkan opetuksen ilmaisee LSD:n tutkija Alexander Shulgin, joka on aikoinaan sanonut:
”Mielen ovien avaaminen on erityisen tärkeää, sillä mieli on täynnä materiaalia: ideoita, muistoja, menneiden ja ehkä tulevien elämien sirpaleita. Mielen ovien aukaiseminen vähitellen yksi kerrallaan antaa myös mahdollisuuden sisäisen pedon kohtaamiseen, ja sitä kautta omien pelkojen voittamiseen. On erittäin tärkeää avata nämä ovet jos haluaa tutustua itseensä.”

No, usein kuitenkin testataan. Usein se myös opettaa kantapäittäin.

Hieno tarina, kuvasit inhimillisesti ja tartuttavasti ääripäitä. Fiilistelin kovasti sitä kun olit unohtanut kuvitelmasi siitä ettet muka osaisi englantia.

Vaikutti minusta hyvin tärkeältä kokemukselta.

Oivallinen ja ilmeisen opettavainen tarina. Muu syöminen samaan aikaan sienten nauttimisen kanssa muuten hidastaa vaikutusten alkamista, sillä ruuansulatus kestää tällöin pidempään. Siksi sienet kannattaa syödä tyhjään vatsaan. Kokemattomana vainotukset tulevat herkemmin, kun ei ole mitään käsitystä, mitä tuleman pitää. Vainoihin auttaa yleensä musiikin vaihtaminen, parvekkeella käynti tai muuten ympäristön vaihdos; tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Tyypilliset hulluuden, kontrollin menetyksen ja paljastumisen pelot olen itse oppinut välttämään kantapään kautta oivallettuani, että pelon aiheuttaja olen minä itse.

Kannabiksen käytön sienten yhteydessä uskon alentavan vainotuskynnystä. Kuten Matyas sanoi, kannabis ahdistaa yleisesti yksinäänkin. Ja tosiaan, sienissä ei ole kyse vain pienistä aistiharhoista. Ne ovat voimakkaita psykedeelejä, jotka voivat tarjota uskomattomia, ihania, hirveitä, kummallisia ja vavahduttavia kokemuksia.

Ajattelin vain tätä kohtaa lukiessani, että oilisiko tuosta Bad trip -ketjusta ihmisten hyvinvoinnin vuoksi hyväksi poistaa "liian syvällisiä" viestejä. Jotenkin minusta tuntuu, että ne isoin kirjaimin kirjoitetut lempeät viestit tripin loppumisesta ovat paremmaksi sen hetkiselle tilalle, kuin muistutukset siitä, että kärsimys on pakollinen osa elämän kiertoa... Saati sitten viestit, jotka harhaisessa tilassa saattavat johtaa väärinymmärryksiin (niin kuin Klonkku-Jonen tapauksessa). Mitä mieltä olette, onko moinen sananvapauden rajoitus liian suuri hinta tai aivan tarpeetonta toimenpide, jos sillä pyritään mielessään matkailevien ihmisten hyvinvointia parantaa.

Mutta onko rakentavaa laittaa kyseinen viesti juuri siihen viestiketjuun, joka tarjoaa apua huonoon trippiin? Uskallan väittää ilman perusteluja, että taikasieniä tullaan käyttämään jatkossakin tavoittelematta suurempia oivalluksia, vaan "jännää fiilistä". Ovatko sienet oikea väline tällaisen tunteen hakuun, ei ole pääasia, vaan se, että jos huonoon trippiin tarjotaan apua jossakin viestiketjussa, olisi minusta mukava ajatella, ettemme rankaisisi siellä ihmisiä, jotka vain haluavat päästä näistä ikävältä tunteista eroon kertomalla heille, että tuska on pakollista, vaan antaisimme heille tukea tavoitteessaan päästä eroon huonosta fiiliksestä, ja mahdollisesti palata korkeampien päämäärien ajamana, valmiina kokemaan myös henkisiä kasvukipuja.

Jos henkilö tietää tuon kyseisen viestiketjun, on hän varmasti aiemminkin törmännyt ajatukseen siitä, että ehkäpä sienet eivät ole bilehuume. Vaikka hän olisi tämän jälkeen tehnyt mitä valintoja tahansa, tuntuu minusta turhalle rankaisulle jättää mainitsemani kaltaisia viestejä tuohon threadiin.

Ymmärrän teidän molempien näkemystä. Vaikka tuska onkin kohdattava siitä kasvaakseen, on kuitenkin musta joskus ihan hyvä ylläpitää defenssejä, työntää tuskaa kauemmas, kohdata se silloin kun kokee olevansa valmiimpi. Toki on mahdollista, että ilman defenssejäkin olisi selviytynyt. En näe tiukkoja sääntöjä.

Mutta toisaalta pidän kyllä tärkeänä ja rohkaisevanakin puhua siitä, ettei vaikea trippi ole huono juttu. Että vaikka hajottaisikin, niin se ei tarkoita sitä että sekoaisi. On hyvä muistaa, että muutkin ovat kokeneet rankkaa ja selviytyneet siitä.

Pitänee jossain vaiheessa vähän hyökkäillä sitten tuon bad trop -ketjun kippuun ja väsätä siihen oma kanta.

Varmasti tässä näkemyseroissa on kysymys vain siitä, että itse haluan ihmiset nauttivan juuri tästä hetkestä, enkä lähde kasvukivuin valmistella tulevaa hetkeä paremmaksi. Kaikki kiva tässä ja nyt! Lisäksi näkemykseni "sienivalaistumisesta" ovat ehkä hieman skeptisiä, johtuen omasta vähäisestä kokemuksestani tällaisten kokemusten kohdalla. Mutta jokaisen kokemus on omanlaisensa ja ainutlaatuinen, ja ainoa mitä voimme, on yrittää antaa niille kaikille tilaa...

Kivasti pääteltiin tämäkin keskustelu.

Viittaan sienivalaistumisella kokemukseen maailman ja sen merkitysten radikaalista muuttumisesta, siihen, kuinka maailman koki ennen ja jälkeen sienien käytön todella erilaisena. Kokemus suuresta kasvusta, josta sieniä on kiittäminen. Minulla ei ole siitä kokemusta, mutta näin sen hahmotan.

"Mitä sienet ovat antaneet sinulle?" antaa usein vastauksen, joka hieman liippaa tuota sienivalaistumisen käsitettä. Haluatko vastata, jos vaikka jotain kuvaa saisimme?

En siis missään nimessä kyseenalaista kanssaihmisteni kokemuksia ja olen todella iloinen, jos olette sieniltä jotain todella merkityksellistä joskus saaneet. Ilmeisesti kokemus on varsin yleinen ja uskon vakaasti, ettei se ainakaan pahaa ole kenellekään tehnyt.

Toivottavasti en loukkaa ihmisiä toisinaan hieman hiomattomalla kielenkäytölläni.

No jopas keskustelu on edennyt. Kiitos kommenteista!! Silloin kun tripin pimeä puoli astui eteeni (siis ensimmäistä kertaa elämässäni) sitä yritti hakea apua jostain, ihan sama mistä, kunhan olisi saanut vain sen tunteen pois. Ainoat jotka ymmärsivät tilanteen "vakavuuden" olivat tämän foorumin kokeneet jäsenet. Muistin, että täältä saisi apua, mutta loppujenlopuksi foorumin "apu" vain pahensi asiaa, vaikka topicin otsikko kertoo muuta. Aloittelijoille varsinkin apua huonoon trippiin -topicci on hieman huono juuri noiden muutamien kommenttien vuoksi.. Ne jotka haluavat kiduttaa itseään huonon tripin aikana lisää, heille voitaisiin esim. tehdä uusi topicci: BAD TRIP! Lisää helvettiä täällä. <---- Trippini tosiaan oli ensimmäinen kunnon sienikokeiluni (vaikkei sen pitänyt olla sitä). Se opetti minulle erittäin paljon itsestäni, avasi hetkellisen taivaan portit jo valmiiksi raolleen ja raivasi pakotiet helvetistä auki seuraavaa trippiä varten. Seuraavalla kerralla aion nauttia palaessani helvetin liekeissä, sillä tiedän, etten saa tulesta palovammoja. Siinäpä vallan mainio vertauskuva. Sienet ovat jo nyt näyttäneet mahtinsa minullekin, ja tulevat tekemään sen tulevaisuudessakin, kunhan vain uskallan taas lähteä tutkimusmatkalle minun maailmaani.

Mitä tarkoitat pahentamisella? Ymmärrän, että olet kokenut rankan kokemuksen, mutta oletko varma ettei tuon rankan puolen katalysoiminen pitkällä aikavälillä voi toimia nimenomaan kasvuasi ja onnellisuuttasi lisäävänä elementtinä?

Tarkoitan sitä, että kun siinä tilanteessa toivoo niin kovasti saavansa olon pois (pohjalla on siis jo käyty ja se "pahin paha" koettu!) niin foorumilta saadut vinkit rauhoittumiseen viskaavat mielen takaisin pimeyteen. ei hyvä trippi ole pelkkää pelkäämistä, vaikka pelkokin opettaa jotain. kuitenkin tripin iloisempi puolisko opettaa mielestäni jotain paljon tärkeämpää maailman ymmärtämisen ja oman mielen kannalta. ja kaikki tunteet ovat niin aitoja ja skeptisyys asioita kohtaan häviää kokonaan, pystyy omaksumaan joitain typeriä ajatuksia. ja sen vuoksi harhaanjohtavat kommentit eivät ole mielestäni asiallisia avuntarjontatopicissa.. trippikaverini oli miettinyt kuinka tämän saisi loppumaan ja oli ajatellut, että yksi keino olisi kuolema, mutta sen verran siinä on järkeä kuitenkin päässä, ettei se tullut potentiaalisena vaihtoehtona kuuloonkaan..

Kaiken tän keskustelun jälkeen mun päässä on ajatus, ettei ole mitään ehdotonta sääntöä siitä kuinka vaikeisiin matkoihin tulisi suhtautua. Joillekin toimii loistavasti ajatusten siirtäminen iloisiin asioihin, toiset taas saavat suurta rohkaisua saadessaan muistutuksen siitä, että rankkoja kokemuksia on lähes kaikilla, ja että niistä voi selvitä ja olla niistä jälkeenpäin kiitollinen.

Olemme yksilöitä. Nautimme eri asioista, pelkäämme eri asioita ja rakastamme eri asioita. En todellakaan halua tuomita ketään, joka ajattelee toisin kuin itse ajattelen. Huonon tripin + sitä seuranneen toipumisjakson jälkeen osaan rakastaa elämää aivan eri tavalla...jotenkin enemmän. Kuulostaa ihan vitun hipiltä. Itseasiassa olen huomannut asian vasta näin parin viikon jälkeen matkasta, kun olen "vahingossa" seurallinen puolituntemattomassakin seurassa, vaikkei se ole tapaistani. Kohtalolle kiitos löysin taikamaailman. En vain ihan vielä ole valmis lähtemään uuteen "puhdistautumiseen". But I'll be there soon, who knows when.. Olisi mukavaa, jos jotkut kirjoittaisivat uusia tärkeitä kokemuksiaan tänne. Me kaikki voisimme oppia niistä jotain.

Soojjännä juttu ku me vähitelle ollaan tajuumassa, että on ihan ok kuulostaa välillä vitun hipiltä. Ei kukaan oo kuitenkaan "pelkästään" hippi, vaikka jotkut niin saattavat äityä ajattelemaankin.

Mä ainakin uskon, että se mitä "hippi" kuvaa, on yks inhimillisyyden olennainen puoli.